Shikoku on yksi Japanin neljästä pääsaaresta ja on kuuluisa 88 temppelin pyhiinvaellusreitistä, joka kiertää koko saaren. Kerromme tästä temppelireitistä ja kokemuksistamme sen kiertämisessä.
Kun asuimme Narassa, viikonloppuohjelmaamme kuului tutustuminen lähiympäristöön, jossa usein ajelimme ja etsimme ”kätkettyjä helmiä“ eli pieniä temppeleitä, jota ovat vuorien suojassa kaukana turistireiteiltä, mutta yleensä sisälsivät jonkin kansalliseksi aarteeksi luokitellun patsaan tai muun kulttuurihistoriallisesti arvokkaan esineen. Naran ja Kioton ympäristö onkin tässä mielessä erinomaisen rikas, puhumattakaan kauniista luonnosta ja maisemista, joiden keskellä nämä helmet sijaitsevat.
Matka Shikokulle
Ystävältämme olimme kuulleet Shikokun temppelireitistä, jossa hän oli käynyt kiertämässä 10 ensimmäistä temppeliä, ja koska mekin olimme kiinnostuneita temppeleistä, halusimme käydä katsomassa millainen tuo pyhiinvaellusreitti on.
Olimme jo jonkin aikaa suunnitelleet matkaa Shikokun saarelle, jolla on ollut oma merkittävä asemansa Japanin historiassa, ja jonne on mahdollista päästä autolla ylittämällä joko Suuri Seto Silta (Seto Ōhashi) tai silloin vasta-avattu Akashi-Kaikyō –silta (Akashi Kaikyō Ō-hashi ), maailman pisin riippusilta, joka sinänsä on jo nähtävyys. Matka siis kätevästi yhdisti turistivierailun ja mielenkiintoisen kulttuurivaelluksen. Me kuitenkin jäimme kiikkiin: halusimme käydä kiertämässä koko temppelikierroksen.
Shikokun 88 temppelin pyhiinvaellusreitti, japaniksi Shikoku Hachijūhakkasho (四国八十八箇所) liittyy munkki Kūkaihin ja lienee kuuluisin Japanin pyhiinvaellusreiteistä. Kūkai tai Kōbō Daishi, Suuri Opettaja, kuten häntä kuolemansa jälkeen yleisesti kutsutaan, toi Japaniin buddhalaisen Shingon-opin, esoteerisen buddhalaisuuden, joka korostaa valaistuneen opettajan ohjausta ja meditaation osuutta henkisen valaistuksen tiellä. Kūkai perusti myös luostarin Kōya-vuorelle, ja hänet on haudattu sinne. Kōya-san Honshun saarella on edelleen yksi pyhimmistä paikoista Japanissa ja Shingon buddhalaisuuden pääpaikka. Shikokun pyhiinvaellusreitti päättyykin Kōya-vuorelle, eli 88 temppelin jälkeen on vielä hyvä käydä Kōya-vuorella katsomassa Kōbō Daishin hautaa.
Miten ja milloin mennä?
Pyhiinvaellus, junrei, on perinteisesti tehty kävellen, jolloin 88 temppelin kiertämiseen menee noin pari kuukautta. Nykyisin kuitenkin autolla kulkeminen on tavallista, ja järjestetään myös kiertomatkoja joissa joukko pyhiinvaeltajia kulkee yhdessä pikkubussilla. On myös mahdollista kiertää reitti osissa, ja esimerkiksi me kävimme saarella neljä kertaa. Päivittäisten temppelivierailujen määrä
vaihtelee, sillä jotkin temppelit ovat lähekkäin, mutta toisten väliä voi joutua ajamaan (ja etsimään) muutaman tunnin. Lisäksi on hyvä muistaa, että vaelluksella voi myös nauttia itse matkasta ja sen tarjoamista maisemista ja uusista paikoista. Kannattaakin varata hieman aikaa ja tutustua sopivasti reitin varrella sijaitseviin paikallisiin museoihin ja historiallisiin muistomerkkeihin, vaikka tämä ei tiukasti ottaen pyhiinvaellukseen kuulukaan.
Ensimmäiset 23 temppeliä ovat Tokushima-prefektuurissa, seuraavat 16 Kochi-prefektuurissa, seuraavat 26 Ehime-prefektuurissa, temppeli numero 66 jälleen Tokushima-prefektuurissa, ja sen jälkeen loput 22 Kagawa-prefektuurissa. Reitti on opastettu ja viitoitettu, ja temppelikaupoista voi ostaa erilaisia japaninkielisiä opaskirjoja, joissa on yksityiskohtaiset selostukset reitistä sekä jokaisen temppelin historiasta, pääjumaluuksista ja muista kulttuurihistoriallisesti tärkeistä esineistä ja arkkitehtuurista. Myös englanninkielisiä oppaita löytyy.
Reitti on paras kiertää joko keväällä tai syksyllä, jolloin sää on parhaimmillaan (sopivan lämmin) ja myös luonto on kauneimmillaan (joko kukassa tai syksyn kirkkaiden lehtien värittämä). Monet temppelit sijaitsevat vuoren huipulla, ja niihin kiipeäminen jyrkkää polkua pitkin tai nousemalla loputtoman pitkiä portaita ylöspäin on hyvää kunnonkohotusta. Tosin nykyisin käytännössä kaikkiin temppeleihin pääsee myös autolla. Toisaalta luonnon läheisyys ja kauneus on rauhoittavaa, ja osa matkasta kannattaa tehdä perinteistä reittiä myöten kävellen. Muutamat temppelit sijaitsevat lähellä toisiaan, jolloin kävely on helppoakin, ja auton voi jättää yhden temppelin parkkipaikalle.
Pyhiinvaeltajia kutsutaan nimellä ohenro-san. Heitä kunnioitetaan, ja edelleenkin voi saada pieniä lahjoja (settai), ruokaa, jne. Tapa kertoo siitä että aikaisemmin pyhiinvaellus ei ollut mahdollista kaikille, mutta varustamalla matkalla olevaa pyhiinvaeltajaa, myös antaja saattoi osallistua pyhiinvaellukseen. Aikaisemmin pyhiinvaeltaja yleensä edustikin kokonaista kylää, joka oli hänet varustanut ja lähettänyt matkalle. Lahjoista ei siis saa kieltäytyä, koska näin epää antajan mahdollisuuden pyhiinvaellukseen. Lahjoilla oli aikaisemmin myös ihan käytännöllinen merkitys pyhiinvaeltajan selviytymiselle, koska pyhiinvaeltajan ei tule kantaa mitään ylimääräistä matkallaan.
Mitä varusteita tarvitaan?
Pyhiinvaeltajien asuun kuuluu valkea tunika ja kolmiomallinen suippo olkihattu, sekä pyhiinvaeltajan sauva kongō-zue tai kongō-jō, joka edustaa Kōbō Daishia ja auttaa pyhiinvaeltajaa matkalla. Sauva jätetään viimeiseen 88. temppeliin, kun pyhiinvaellus on kokonaan suoritettu. Sauvaan on kirjoitettu Namu Daishi Henjō Kongō ”kunnianosoitus Suurelle Opettajalle” ja tunikan selässä lukee Dōgyō Ninin ”me kaksi pyhiinvaeltajaa yhdessä”. Symbolisesti kyseessä on siis matka, joka tehdään yhdessä Kōbō Daishin kanssa, samaistuen häneen ja oppien hänen opetuksistaan. Pyhiinvaeltajalla on myös valkoinen laukku, jossa kannetaan kynttilöitä, suitsukkeita ja kolikoita uhraukseen, nimilappuja, sekä rukousnauha ja pieni kulkuskello. Laukussa kulkee myös tärkeä temppelikirja, johon saadaan jokaisessa temppelissä oma sinetti. Tämä toimii todisteena vierailusta temppelissä. Vaelluksen ensimmäisestä temppelistä voi ostaa kaikki tarvittavat varusteet. Matkan voi toki tehdä ilman perinteisiä varusteitakin. Kuten yleensä pyhiinvaelluksissa, olennaista on itse matka, lähteminen avoimin mielin oppimaan uutta ja tutustumaan sekä itseensä että matkakumppaneihin.
Reitin ensimmäinen temppeli on Ryōzen-ji (霊山寺) Tokushima-prefektuurissa, suuri temppeli, jossa käy vilkas kuhina aamusta alkaen. Tunnelma on kiihkeä kuin ison tapahtuman edellä, kaikkialla on odotusta ja jännitystä. Temppelin kaupasta voi ostaa kaiken tarvittavan matkantekoa varten, ja myyntikojujen ympärille syntyy ruuhkaa kun matkaansa aloittelevat ihmiset haluavat vielä täydentää varastojaan temppelin omalla amuletilla, rukousnauhalla tai sutrakotelolla, tai ostaa viime hetken onigirin matkaevääksi. Jopa temppelin pääpyhätön edessä on kiirettä. Siellä rukoillaan hyvän ja turvallisen matkan puolesta, mutta lausutaan myös kiitoksia jo päättyneestä matkasta – tapana on, että reitin kiertäneet palaavat vielä ensimmäiseen temppeliin kiittämään turvallisesti päättyneestä matkasta. Temppelissä vierailevat pyhiinvaeltajat ovat siis paitsi innostuneita lähtijöitä myös väsyneempiä, mutta matkan tarkoituksen sisäistäneitä palaajia.
Kun siis kaikki valmistelut pyhiinvaellusta varten on saatu toimitettua, on pyydetty turvallista matkaa ja mukana on oppaat ja kartat, hyvät jalkineet ja sopivat vaatteet, temppelikirja on hankittu, samoin suitsukkeita, kynttilöitä ja nimilappuja, ja laukussa on myös rukousnauha sekä kolikoita uhraukseen, voi noin 1200 km:n taival viimeinkin alkaa. On tärkeää että matkalle valmistaudutaan myös henkisesti, sillä kyse ei ole vain fyysisestä vaelluksesta vaan symbolisesta matkasta, jonka avulla voi kehittää omaa sisäistä olemustaan, kehittyä ja kasvaa kohti valaistumista.
Pyhiinvaeltajien kuuluu käyttäytyä tiettyjen sääntöjen mukaisesti jotka ovat hyödyllisiä ohjeita myös muuten: hänen tulee mm. kunnioittaa kaikkia eläviä olioita, olla riitelemättä muiden kanssa, olla käyttämättä alkoholia, ja mennä majataloon ennen kuin tulee pimeä. Nukkuminen tapahtuu yleensä edullisissa minshuku-majataloissa, mutta vuorilla voi nauttia myös ryokanista ja kuumien lähteiden kylvystä.
Miten matkataan temppelistä toiseen?
Reitin alku on helppo. Ensimmäiset kymmenen temppeliä ovat lähekkäin, maasto on tasaista, ja matka sujuu joutuisaan. Usein pyhiinvaellusmatkan ”kokeilu” tapahtuu juuri täällä, ja kävellen. Itse asiassa kaikki Tokushima-prefektuurin 23 temppeliä ovat kohtalaisen lähekkäin ja helppokulkuisia, mutta muutamia vuoritemppeleitäkin mahtuu mukaan. Temppeli numero 10 Kirihata-ji (切幡寺) on kuuluisa 330 askelman portaikostaan, joka johtaa päätemppeliin, ja myös temppelit numero 12 Shōzanji (焼山寺) , 21 Tairyūji (太竜寺) ja 22 Byōdōji (平等寺) sijaitsevat vuoren huipulla, ja vaativat jyrkähköjen rinteiden kiipeämistä (temppeliin 21 pääsee myös köysiradalla). Mutta joka tapauksessa matkaaja palkitaan ihastuttavilla näkymillä yli laakson ja metsäisten vuorien, jopa merelle asti.
Käynti temppelissä menee aina saman kaavan mukaan. Ennen temppelialueelle menoa suoritetaan käsien pesu symbolisena puhdistautumiseleenä tätä varten tarkoitetulla pesupaikalla. Vasta sen jälkeen käydään osoittamassa kunnioitusta päätemppelissä (Hondō) ja Kobo Daishille omistetussa temppelissä (Daishidō). Hondō on temppelin keskus ja siellä on pääjumaluus edustettuna. Jokainen temppeli on pyhitetty pääjumalalle, Senju Bosatsu, Amida Nyorai, Yakushi Nyorai, Fudo-o, jne. jonka patsas on temppelihallin keskellä. Siellä sytytetään suitsukkeita, uhrataan kolikoita ja osoitetaan kunnioitusta temppelin pääjumalalle laulamalla ns. Ydinsutra (Heart Sutra, Hannya Shingyō). Ydinsutra (engl. Heart of the Perfection of Transcendent Wisdom eli transkendenttisen tiedon täydellistymisen ydin) on yksi kuuluisimmista buddhalaisista mantroista ja se lyhyesti kertoo opin ytimen: go, go, go beyond, go thoroughly beyond, and establish yourself in enlightenment (mene mene toiselle puolen, kokonaan, ja perusta itsesi valaistumiseen).
Tämän jälkeen mennään osoittamaan kunnioitusta Kōbō Daishille hänelle omistettuun temppeliin, ja myös siellä uhrataan ja lauletaan Ydinsutra samoin kuin edellä. Tämän jälkeen kiiruhdetaan temppelikirjan kirjoittamispaikkaan, jota kutsutaan nimellä nōkyō-cho. Siellä saadaan merkintä temppelissä käynnistä. Kyseessä on kolme leimaa, jotka symboloivat temppeliä ja sen pääjumaluutta sekä Shikokun reittiä. Lisäksi munkki käyttää kalligrafiaa ja kirjoittaa pääjumaluuden symbolin, sekä päivämäärän jolloin temppelissä on käyty. Temppelikirjan sinetin saaminen on viimeinen tehtävä temppelivierailulla, ja sen jälkeen voi lähteä seuraavaan paikkaan.
Temppelien löytäminen on eräänlaista salapoliisityötä, sillä vaikka ohjeet on olemassa, kaikkia tienkäänteitä ei välttämättä huomaa, varsinkaan länsimaalainen, joka ei ole tottunut japanilaiseen kylämaisemaan ja arkkitehtuuriin. Jalan kulkiessa reitti on viitoitettu kulkemaan pieniä polkuja ja kyläteitä pitkin, ja autollakin useimmiten loppumatka on kapeaa tietä, jossa kahden pikkubussin kohdatessa kuljettajilta vaaditaan erittäin tarkkaa ja rauhallista ajotaitoa. Kun ryhmät ja yksittäiset pyhiinvaeltajat kulkevat samoihin aikoihin samoissa temppeleissä, näin syntyy spontaaneja ystävyyssuhteita.
Tokushiman viimeisen temppelin 23 Yakuo-jin (薬王寺) jälkeen onkin pitkä matka seuraavaan temppeliin numero 24 Hotsumisaki-ji (最御崎寺), 76km. Reitti on kuitenkin kaunis merenrantareitti ja perillä Muroton niemimaa majakoineen pistää kauas Tyyneen mereen ja sieltä voi katsella kauas taivaanrantaan. Kerrotaan, että Kōbō Daishi koki valaistumisensa täällä meditoidessaan 100 päivää, ja että hän otti nimensä juuri sen mukaan mitä näki edessään (Kū = taivas; Kai = meri).
Kochi-prefektuurissa on 16 temppeliä, ja matkat ovat melko pitkiä, paitsi itse Kochi-kaupungin ympäristössä. Matka on kuitenkin jylhän kaunis ja rosoinen rannikko antaa tunnelman että olemme kaukana. Temppeleissä voi nauttia kauniista pihasta ja mielenkiintoisesta arkkitehtuurista, kattonurkkarakennelmista, puisista porteista, viisikerroksisista pagodoista, sekä tietenkin muista matkalaisista ja paikallisväestöstä, joka on ystävällistä ja auttavaista. Kovin moni suomalainen ei varmasti näillä seuduin ole vaeltanut ja niinpä se herättää aina ihmettelyä ja saa aikaan keskustelua pohjoisesta maasta, jossa joulupukki ja Muumit asuvat.
Olemme nyt kulkeneet koko 88 temppelin pyhiinvaellusreitin Shikokun saarella. Kulkija, joka aloitti temppelistä numero 1, Ryōzen-ji, on saapunut viimeiselle temppelille numero 88, Ōkubo-ji (大窪寺), jonne pyhiinvaeltajat jättävät sauvansa kierrettyään koko reitin. Sieltä käydään vielä ensimmäisessä temppelissä jotta kierros on täynnä. Riippumatta siitä kiertääkö pyhiinvaellusreitin jalan vai autolla, kulkeeko sen osissa vai kerralla, käyttääkö siihen aikaa kuukauden vai useita vuosia, matka on kaikille sama: temppeli temppeliltä kulkija on kulkenut kohti päämäärää ja saapunut lopulta samaan paikkaan, josta matka alkoi – tosin itse matkakokemustensa muuttamana.
Matka jatkuu vielä Kōya-vuorelle
Vaikka pyhiinvaellusreitti Shikokun saarella päättyy, matka ei kuitenkaan ole vielä lopussa, sillä pyhiinvaelluksen päätepiste on Kōya-vuorella (高野山 Kōya-san). Vasta siellä temppelikirja, johon matkan aikana on kerätty leima jokaisesta käydystä temppelistä, tulee täyteen, kun se saa viimeiselle sivulleen matkan sinetöivän, Kōya-vuoren päätemppelin virallisen leiman. On tärkeää mennä Kōya-vuorelle myös siksi, että siellä voi osoittaa kunnioitusta itse Kōbō Daishille. Matkahan on kuljettu yhdessä Kōbō Daishin kanssa, joten on oikein kiittää häntä matkaseurasta ja kaikesta siitä mitä matkan varrella on kokenut ja oppinut.
Kōya-vuori sijaitsee Japanin pääsaarella Honshulla, Naran ja Kioton eteläpuolisella Kii-niemimaalla. Se on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Munkki Kūkai perusti sinne Shingon buddhalaisuuden pääpaikan vuonna 819. Kun Kūkai kuoli vuonna 835, hänet haudattiin Kōya-vuorelle, ja tässä yhteydessä hän sai kunnioittavan arvonimen Kōbō Daishi. Kōbō Daishin uskotaan jatkavan ikuista meditaatiota Kōya-sanilla, joka näin ollen on pyhiinvaelluksen päätepiste.
Nimi Kōya-san viittaa sekä vuoreen että temppeliin. Kōya-vuori ei kuitenkaan ole yksi vuori vaan kahdeksan vuorenhuipun rykelmä, eikä temppelikään ole yksi ainoa temppeli vaan 120 pienemmästä temppelistä koostuva temppelikompleksi. Kōya-vuoren kahdeksan ympäröivää vuorenhuippua edustavat pyhää lootuksen kukkaa, ja sen keskus on vuoren huipulla sijaitseva päätemppelin alue Danjo-garan. Kahdeksan vuorenhuipun muodostama lootus on itsessään osa isompaa mandalaa (pyhää kosmista rakennetta), joka käsittää Kōya-sanin lisäksi koko Japanin. Danjo-garanin keskellä sijaitseva Konpon Daitō pagoda, on tämän suuren kosmisen mandalan keskipiste.
Danjo-garan on paikka, jonne Kōbō Daishi alun perin perusti temppelin, ja siellä sijaitsee Shingon buddhalaisuuden päätemppeli, Kongōbu-ji. Siellä on myös temppelin päähalli Kondō, Kōbō Daishin muotokuvalle omistettu Mie-dō, Fudō-dō temppeli, jossa on kuuluisan kuvanveistäjän, Unkein, Aka-Fudō –veistos, sekä läntinen pagoda Saitō ja itäinen pagoda Tōtō. Danjo-garan alueella on myös Reihokan museo, jossa on Koya-vuoreen ja Shingon-buddhalaisuuteen liittyviä kulttuurihistoriallisesti arvokkaita esineitä yli 1200 vuoden ajalta, sekä Koya-san yliopisto, jossa voi opiskella Shingon buddhalaisuutta.
Danjo-garanin keskuksen lisäksi Kōya-vuoren huipulla on monia muitakin tärkeitä temppeleitä ja pyhiä paikkoja. Mahtava pääportti toivottaa tulijat tervetulleeksi ja ohjaa kunnioittavaan vuosisataiseen ilmapiiriin. Toisaalta, kuten japanilaisuuteen usein kuuluu, sieltä löytyy myös huumoria.
Tärkein pyhiinvaelluskohde on tietenkin Okuno-in, Kōbō Daishin mausoleumi, joka on noin neljän kilometrin päässä Danjo-garanista, ja jonne Shikokun pyhiinvaellus päättyy. Mausoleumille vie noin parin kilometrin matka jylhän setripuita ja kivisiä muistomerkkejä kasvavan hautausmaan läpi, jonne kuljetaan ensimmäisen sillan (Ichi-no-hashi) kautta. Hautausmaa on Japanin suurin. Monet ovat halunneet tulla haudatuksi Kōbō Daishin viereen, ja sinne on haudattu monia Japanin historian tärkeitä henkilöitä, mm. Toyotomi Hideyoshi ja Oda Nobunaga. Varsinainen Okuno-in sijaitsee mausoleumi-sillan (Gobyō-bashi) toisella puolen. Okuno-in on kaikkein kunnioitetuin ja pyhin paikka Kōya-vuoren muutenkin pyhässä ympäristössä, eikä siellä saa valokuvata. Uskotaan, että Kōbō Daishi on sillan toisella puolen ikuisessa meditaatiossa. Ennen sillan ylittämistä kumarrutaankin rukousasentoon, koska itse Kōbō Daishi on toisella puolen vastaanottamassa.
Vierailu Kōya-vuorella
Kōya-vuori sijaitsee Wakayama–prefektuurissa ja sinne pääsee helposti junalla. Osakan Namba asemalta on noin puolentoista tunnin matka Nankai-linjalla Gokurakubashi-nimiseen kylään, josta on viiden minuutin köysirata Kōya-vuoren laelle. Kōya-vuorelle voi myös mennä autolla, jolloin ajomatka kulkee kauniin vuoristo- ja metsämaiseman keskellä Kōya-vuoren ympäristössä ja Yoshinossa (Yoshino on yksi kuuluisimmista kirsikankukkapaikoista Japanista ja keväisin se täyttyy hanami-juhlijoista).
Luonnollisesti Kōya-vuorelle voi myös kävellä. Kōya-vuoren juurelta alkaa polku Kōyasan chōishi-michi (高野山町石道), joka on noin parikymmentä kilometriä pitkä. Polku on merkitty kivisin merkkipaaluin, jotka on numeroitu alkaen Danjo-garanista päin, ja joissa kussakin on pyhä tavu liittyen Danjo-garanin mandalan jumaluuksiin. Meiji-ajan alkuun asti (1871) Kōya-vuorelle ei päästetty naisia, ja heille oli jokaisen portin luona oma temppelinsä, jossa he voivat rukoilla. Vain yksi tällaisista temppeleistä on enää jäljellä, Nyonin-do (女人堂), naisten temppeli.
Kōya-vuorella on useita majoitusvaihtoehtoja vierailijoille. Useimmat temppelit tarjoavat temppelimajoitusta (宿坊, shukubō), joissa tarjotaan pelkästään kasvisruokaa, ja vierailijat ovat tervetulleita osallistumaan buddhalaisiin rukouksiin ja seremonioihin. Toiset taas toimivat tavallisen japanilaisen minshuku-hotellimajoituksen tapaan.
Uusi vuosi Kōya-vuorella
Kōya-vuori on erinomainen paikka ottaa vastaan uusi vuosi. Useat temppelit tarjoavat uuden vuoden majoituksen perinteisine japanilaisine uuden vuoden ruokineen ja keskiyön temppelikellojen soittamisineen. Uuden vuoden aikoihin Kōya-vuorella on lunta, joten talvisäähän kannattaa varautua ottamalla mukaan sopivat talvikengät ja villapuseron. Myös auton kanssa on hyvä varautua talvikeliin. Mekin kävimme Kōya-vuorella uutena vuotena, mutta olimme tottuneita Kansain alueen kesäisempään säähän ja matkasimme kohti Kōya-vuorta ihanassa auringonpaisteessa emmekä ajatelleet talvisia auto-ongelmia lainkaan. Puolivälissä Kōya-vuorelle nousua lunta alkoi kuitenkin olla niin paljon, että matkanteko oli hankalaa. Jyrkkä ja kiemurteleva tie oli myös niin jäistä että talvirenkaattomat autot eivät päässeet eteenpäin. Monet japanilaisetkin olivat samassa tilanteessa: autoa yritettiin työntää, mutta pyörät pyörivät tyhjää. Lopulta oli palattava takaisin laaksoon. Pääsy vuorelle ei ollutkaan niin helppo kuin muu matka. Onneksi kylässä oli pieni korjaamo, jonka olimme aikaisemmin ohittaneet ja kummastelleet sen sijaintia. Nyt ymmärsimme, että se oli nimenomaan auttamassa autoilijoita, jotka olivat matkalla Kōya-vuorelle kesärenkailla. Siellä saimme lumiketjut auton renkaisiin ja pääsimme, vaikeuksien jälkeen, jatkamaan matkaa Kōya-vuoren huipulle.
Lopuksi
Olemme nyt kulkeneet koko 88 temppelin pyhiinvaellusreitin Shikokun saarella ja päätyneet Kōya-vuorelle. Matka on turvallisesti päätöksessä. Kulkija on matkan varrella saanut tutustua ihmisiin, luontoon, buddhalaisuuteen, ehkä omaan itseensäkin. Mieli on haikea, kuten aina matkan lopussa, mutta toisaalta myös vahvistunut niistä uusista kokemuksista ja kauniista asioista, joita matkan varrella on sattunut. Vaivannäön, seikkailun ja väsymyksen jälkeen kulkija voi muistella matkaansa ja kokemuksiaan ilolla, ja ehkä hän on myös saanut kokea hieman sitä sisäistä valaistuneisuuttakin, joka lienee ollut vaelluksen alkuperäinen tarkoitus.
Teksti: Kristiina Jokinen ja Graham Wilcock
(Lyhennelmä artikkelisarjasta, joka on julkaistu SJY:n Kokoro-lehdessä nro 4/2012, 2/2013 ja 3/2013.)
Lisätietoa pyhiinvaelluksesta: www.shikokuhenrotrail.com
Shikokun matkailusivut: www.tourismshikoku.org