Elämälle – Muistokonsertti Japanin katastrofin uhreille

Tuhoisa ja traaginen tapahtuma maaliskuussa 2011 riisti tuhansilta hengen ja jätti satojatuhansia kodittomiksi. Tapahtuma järkytti meitä kaikkia syvästi ja sai käyntiin spontaanisti maailmanlaajuisen tahdon auttaa. Tuolloin oli kaiken surun keskellä seisahduttavan upeaa huomata, millaisella uurastuksella ja tahdonvoimalla monet olivat hädän hetkellä valmiita puhaltamaan yhteen hiileen Japanissa tuhoista kärsineiden puolesta – niin Japanin sisällä kuin ulkopuolellakin.  Kuukausien saatossa tapahtumiin liittyvä julkinen keskustelu on siirtynyt käsittelemään ennen kaikkea Fukushiman ydinvoimalaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tavallisten ihmisten kärsimykset Japanissa olisivat ohitse. Tämä ei kuitenkaan myöskään tarkoita sitä, että katastrofin uhrit olisivat unohtuneet.

Muistokonsertin taustaa

Kun tapasin joulukuussa 2011 Suomalais-Japanilaisen Yhdistyksen tulevan puheenjohtajan Olli Juvosen ja sain häneltä pyynnön järjestää yhdistykselle Japani-aiheinen konsertti, tiesin välittömästi että halusin konsertin olevan muisto- ja hyväntekeväisyyskonsertti viimevuotisen katastrofin uhreille. Halusin tällaisella konsertilla osoittaa ja ennen kaikkea pystyä osoittamaan, että täällä Suomessa on monia, joille asia on edelleen tärkeä ja jotka eivät ole unohtaneet tragedian uhreja.

Juvosen tavatessani olin palannut itse juuri joitain viikkoja aiemmin Japanista, jossa olin tekemässä japanilaiseen musiikkiin liittyvää tutkimusta loka-marraskuussa. Se ystävällisyys ja auttavaisuus, jolla minut otettiin vastaan ja jolla minuun suhtauduttiin, liikutti minua syvästi. Mietin tämän jälkeen kovasti, mitä minä puolestani voisin tehdä japanilaisten hyväksi. Ajattelin tämän konsertin olevan yksi sellainen asia.

Maineikas esiintyjäkaarti

Pian sain kuitenkin liikuttua syvästi täällä Suomessa siitä, miten minä en todellakaan ollut ainoa, joka halusi osoittaa tukensa ja myötätuntonsa Japanille.

Konsertin suunnittelun alkaessa varmaa oli teeman lisäksi ainoastaan kolme esiintyjää – baritoni Hiroyuki Suzuki, hänen säestäjänsä Ayako Morii sekä toisena pianistina minä itse. Pian esiintyjiä alkoi kuitenkin varmistua lisää: sellisti Seppo Kimanen, urkuri Tapio Tiitu, kanteleensoittaja Eva Alkula, pianisti Ayane Matsuura ja käyrätorvisti Fumi Kasama olivat kaikki mielellään valmiita osallis- tumaan Japanin hyväksi järjestettävään konserttiin pyytäessäni heitä mukaan. Lopulta konsertin esiintyjistä puolet oli suomalaisia ja puolet japanilaisia – kyse oli siis suomalais-japanilaisesta yhteistyöstä parhaimmillaan. Esiintyjien ansioista konsertissa oli taiteellisesti korkealuokkainen ja sisällöllisesti poikkeuksellisen kiinnostava ohjelma. Mukanaolosta kaikille esiintyjille mitä lämpimin kiitos.

Arvokasta vapaaehtoistyötä

Oli kuitenkin upeaa huomata, miten esiintyjien lisäksi monet muutkin olivat valmiita antamaan pyyteettömän panoksensa konsertin eteen. Konsertin yhtenä suojelijana toiminut Japanin Suomen suurlähetystö lainasi konsertin käyttöön kokoelman valokuvia katastrofialueilta ja konsertin suunnitteluun muutenkin osallistuneen Heikki Mäenpään juonnot toivat tapahtumaan arvokasta lisäväriä ja koskettavia eläviä kokemuksia katastrofialueilta. Haluaisin erikseen mainita myös konsertin upean mainosjulisteen ja ohjelmalehtisen graafisesta suunnittelusta ja toteutuksesta vastanneen Chiyoe Lindforsin, joka jaksoi työskennellä uutterasti lopputuloksen eteen huolimatta minun ja konsertin järjestämiseen muutenkin aktiivisesti osallistuneen Suzukin toistuvasti ilmoittamista sisällöllisistä muutoksista.

Lindforsin tekemä työ oli toki sikäli kiitollista, että se näkyi myös selvästi ulospäin jokaiselle konserttiin osallistuneelle. Kiitoksen ansaitsevat kuitenkin myös ne lukuisat tahot, jotka näkivät pyyteettömästi vaivaa konsertin eteen kulisseissa ja usein vielä tiukalla aikataululla. Tarkoitti tämä sitten konsertin suojelijana toimimista, tukemista taloudellisesti, ohjelmalehtisen ja juontojen kielikäännöksiä, lippujen myyntiä, julisteiden painatusta, konsertin tiedotteen levittämistä tai vaikkapa esiintyjien muonittamista, haluan lausua kaikille konsertin eteen edes pienen asian tehneille kiitoksen sydämeni pohjasta. Ilman heidän arvokasta apuaan tämä konsertti ei olisi ikinä onnistunut niin kuin se onnistui. Nämä olivat hienoja tekoja kaikilta ja kertovat siitä, miten monien sydämissä elää edelleen vahva tahto auttaa Japania täällä Suomessa.

Lipputulot katastrofialueella asuvien tukemiseen

Lopuksi kiitokseni myös yleisölle, joka saapui Temppeliaukion kirkkoon kuuntelemaan – toivon jokaisen nauttineen konsertista. Baritoni Suzuki päätti konsertin upeasti Oskar Merikannon lauluun Elämälle, josta koko konsertti lopulta myös sai nimensä. Samalla kun konsertti oli muistokonsertti kaikille katastrofin uhreille, se oli todella myös konsertti elämälle – konsertin lipputulot nimittäin ohjataan lyhentämättömänä katastrofialueilla asuvien arkielämän tukemiseen. Näin ollen myös jokainen kuuntelemaan tullut teki tullessaan hyvän teon. Vaikka katastrofista onkin jo aikaa, Japanissa on vielä paljon apua tarvitsevia. Tämä konsertti osoitti, ettei heitä ole unohdettu.

Kun olen tiedottanut konsertista Japaniin, palaute on ollut poikkeuksetta hyvin kiitollista ja iloisesti yllättynyttä. Kaikissa saamissani vastauksissa on kuitenkin korostunut yksi asia ylitse muiden. Monet japanilaiset sanoivat minulle, että se, että me täällä kaukana Suomessa edes ajattelemme Japania ja jo lähes vuosi sitten tapahtuneen katastrofin uhreja, valaa uskoa kirkkaampaan tulevaisuuteen synkimmälläkin epätoivon hetkellä. Tämä on jotain, mikä meidän kaikkien kannattaa muistaa.

Suurlähettiläs Hiroshi Maruyama kirjoitti omassa tervehdyksessään konsertille, että konsertilla oli yksi, erityisen tärkeänä kaikuva viesti: ”me seisomme teidän rinnallanne”. Tämän viestin osoittivat todeksi niin konsertin esiintyjät, järjestelyihin osallistuneet kuin yleisökin. Se on mielestäni kauneimpia asioita, joita musiikilla voi viestittää.

Elämyksiä muistokonsertista 

Fumi Kasama aloitti konsertin Bernhard Krolin Hymnillä käyrätorvelle. Hymni soi todella kauniisti Temppeliaukion kirkon akustiikassa ja oli mielenkiintoista kuulla, miten taitava soittaja saa käyrätorvesta esiin niin erityyppisiä äänen sävyjä. Seuraavaksi Tapio Tiittu soitti uruilla varsin iloiselta kuulostavan Dubois’n III Toccatan. Urkumusiikki oli korvia huumaavaa ja sitä oli nautinto kuunnella. Tämän jälkeen kirkkosalissa olevan flyygelin kansi avattiin ja eteen astui Ayane Matsuura. Hänen esityksensä koostui kolmen säveltäjän teoksesta: Chopinin herkästä ja helmeilevästä 13. Masurkasta ja Debussyn voimakkaasti alkavasta Pour les octaves:sta sekä Bartokin kokoelmasta Ulkoilmassa otetuista kappaleista. Nämä Bartokin pianokappaleet olivat mielestäni melko synkkiä, miltei pelottavia ja pianisti tulkitsi ne loistavasti.

Konsertin ensimmäinen jakso päättyi kantelemusiikkiin. Eva Alkula asetteli kanteleensa telineelle ja istuutui sen taakse. Hän soitti japanilaisten säveltäjien Minoru Mikin ja Yuriko Nakamuran kaksi sävellystä. Alkulan esitys oli uskomattoman kaunista kuunneltavaa ja hän taikoi kanteleesta esiin valtavan valikoiman erilaisia äänen värejä. Olin yllättynyt, kuinka monimutkaisen näköisiä soittimia nykykanteleet ovat ja sain huomata, että kantele sopii hyvin muunlaisenkin kuin vain kansanmusiikin soittamiseen.

Väliajan jälkeen estradille saapui Lasse Lehtonen. Hän oli valinnut soitettavakseen japanilaisten Akira Miyoshin ja Takashi Yoshimatsun sävellykset. Pidin kovasti Yoshimatsun teoksesta Regulus Circuit, joka oli mielestäni surumielinen, mutta todella hieno sävellys. Tunnen aika huonosti japanilaisia säveltäjiä, joten minusta oli mahtavaa kuulla heidän teoksiaan, ja lisäksi vielä niin hyvän pianistin tulkitsemana. Kolmantena hän soitti tutun Sibeliuksen Kuusen, mikä sattuu olemaan muutenkin yksi lempikappaleistani. Pianomusiikin jälkeen siirryttiin jousisoitinten puolelle ja lavalle nousi Seppo Kimanen. Hän istuutui sellonsa kanssa kuorolle tarkoitetulle puukorokkeelle ja aplodien saattamana aloitti Bachin soolosellosarjan nro 2. Minusta oli mielenkiintoista kuulla, miten hienosti sello soi maineikkaan taitelijan käsissä.

Konsertin päätti baritoni Hiroyuki Suzuki säestäjänään upeasti soittava Ayako Morii. Suzukin esitys sisälsi lauluja Les Miserables –musikaalista sekä japanilaista musiikkia. Kagokaki (Kantotuolinkantajat) -niminen laulu oli hyvin erilainen kuin muut laulut. Se kuvasi iloista elämää Osakassa ja Suzukin eläytyminen ilmeineen ja eleineen oli riemastuttavaa. Japanilaisten laulujen jälkeen Hiroyuki Suzuki esitti Oskar Merikannon mahtipontiset laulut Laatokalle ja Elämälle. Nämä laulut näyttivät vaikuttavan suomalaiskuulijoihin niin, että ainakin joitakin silmäkulmia piti pyyhkiä.

Konsertti oli mieleenpainuva ja ohjelmistoltaan monipuolinen. Joukossa oli tuttuja sävelmiä ja säveltäjiä, mutta sain monta uutta elämystä. Vaikka konsertti oli Japanin katastrofin muistokonsertti, niin joukossa olleet iloisemmat esitykset kuvastavat mielestäni japanilaisten selviytymistä, toivoa ja elämän uudelleenrakentamista. Kuitenkin tuo tragedia jättää pysyvät jäljet monille, kuten Les Miserables –musikaalista kuullun laulun sanat päättyivät: ”Empty chairs at empty tables, where my friends will sing no more”.

Teksti: Lasse Lehtonen ja Seppo Mallenius

(Artikkeli on yhdistelmä SJY:n Kokoro-lehdessä nro 1/2012 julkaistuista Lasse Lehtosen ja Seppo Malleniuksen kertomuksista konsertin taustoista ja konserttielämyksistä.)

Navigaatio