Shintolaisuus – uudenvuodenkortti japanilaisilta jumalilta

Tammikuussa saimme uudenvuodenkortin Japanista. Käänneltyäni korttia aikani tajusin, että sen oli lähettänyt Japanin kotimme läheisin shintolaispyhäkkö (jinja). Siis postia japanilaisilta jumalilta!

Asuessamme Japanissa laitoimme kotiimme kotipyhäkön eli ”jumalahyllyn” (kami- dana) ja kutsuimme lähiseudun jumalat (ujikami) elämään sopusoinnussa kanssamme. Pyysimme läheisen pyhäkön (jinja) ”papin” tai mestarin (kannoushi) suorittamaan shintolaisen seremonian kodissamme. Hän neuvoi myös miten jumalia piti hoitaa: pienen pyhäkkörakennuksen eteen aseteltiin riisiä ja suolaa, tuoreet ikivihreät lehvät ja kaksi kupillista sakea. Kannoushi suoritti puhdistautumisseremonian, johon kukin perheenjäsenemme osallistui vuorollaan. Emme olleet varautuneet, että hän vierailisi myös keittiössä, joten veden ”siunaaminen” ylitse tiskivuoren tuntui hieman nololta.

Kotipyhäkköön laitetaan myös onnea tuottava kortti (ofuda), jossa on tärkeimmän pyhäkön nimi. Koska olimme vierailleet Japanin kuuluisimmissa pyhäköissä, meillä oli useammankin voimakkaan pyhäkön kortteja.

Esimerkiksi Ise Jingu Isen niemimaalla on kuuluisin pyhäkkö Japanissa ja omistettu Amaterasulle. Izumo Taisha Shimanen prefektuurissa puolestaan auttaa lujittamaan avioliittoja ja toimii kokoontumispaikkana kaikille jumalille marraskuussa, joka on muuten ”kuukausi vailla jumalia”.

Kannoushi kuitenkin neuvoi meitä, että olisi parempia keskittyä paikallisiin jumaliin ja ehkä valita vain yksi näistä valtakunnallisista pyhäköistä suojelijaksi.

Kotipyhäkkömme astiat olivat tietenkin Iittala-Arabiaa. Kannoushin mukaan japanilaiset jumalatkin pitävät niistä. Mieheni otti vakavasti tehtävänsä kotipyhäkön hoitajana eikä kelpuuttanut muita kuin parhaita sakelaatuja jumalille, joiden kanssa hänen oli tietenkin skoolattava lähes päivittäin.

Muutettuamme takaisin Suomeen Japanista asetuimme asumaan meren äärelle Helsinkiin ja asetimme täälläkin korkeimmalle paikalle olohuoneeseen kotipyhäkön, nyt suomalaisille jumalille. Toistaiseksi sakevarastomme on riittänyt heillekin, mutta jatkossa joudumme miettimään onko siirryttävä koskenkorvaan vai riittäisikö pelkkä vesi, kuten meitä oli neuvottu.

Uutena vuotena toivotimme japanilaisessa kodissamme jumalat tervetulleiksi kaikista sisäänkäynneistä asettelemalla olki-paperikoristeita. Naapurimme kertoi myöhemmin hätkähtäneensä nähtyään ne ohi kulkiessaan; hän oli itse unohtanut hankkia koristeet ja ajatteli, että kylläpä nuo ulkomaalaiset osaavat hoitaa asiat perinteiden mukaisesti.

Shintolaisuus on Japanin alkuperäinen maailmankuva. Sen ytimessä on kokemus siitä, että ihmiset, kasvit, eläimet, vuoret ja joet ovat syvällisellä tasolla osa yhtenäistä kokonaisuutta; suuren alkuperäisen universumin jumalan (kami) luomuksia. Tätä ydinhenkeä kutsutaan myös nimellä naohinomitama.

Shintolaisuuden seremoniat, rukoukset ja ruoan vihkiminen jumalille ovat tapoja ilmaista, että olemme kiitollisia elämästämme ja elämää ylläpitävästä energiasta suurelle luonnon lähteelle, jota kutsutaan nimellä kami.

Tällainen animistinen näkemys ihmisen ja luonnon yhteen kietoutumisesta on ollut vallitseva aikaisemmin myös muualla maailmassa. Myös Suomessa ennen kristinuskoa suhtauduttiin luontoon kunnioituksella ja esimerkiksi ”metsän jumalalle”, karhulle, omistettiin erilaisia riittejä.

Japanin tekee mielenkiintoiseksi se, että animismi on säilynyt vuosien saatossa ja jopa teollistumisen jälkeenkin. Animistinen näkemys ei vaadi rakennuksia: pyhät paikat voidaan merkitä muulla tavoin. Buddhalaisuuden tulo Japaniin 500-luvun puolivälissä vaikutti kuitenkin shintolaisuuteen siten, että alettiin rakentaa shintolaisia pyhäkköjä. Torii–portti merkitsee sisäänkäynnin pyhäkköalueelle tai pyhälle alueelle, kuten Fuji-vuoren huipulle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Buddhalaisen temppelin alueella saattaa olla merkittynä myös shintolainen pyhä paikka. Tämä vaikeuttaa uskontojen tunnistamista myös nykyjapanilaisille, puhumattakaan ulkomaisista matkailijoista.

”Uskonnolliset” japanilaiset

Mielipidemittausten mukaan japanilaiset vaikuttavat uskonnollisilta: 127 miljoonaisessa väestössä on yli 220 miljoonaa eri uskonnon harjoittajaa. Tämä selittyy sillä, että monet japanilaisista ovat samanaikaisesti sekä shintolaisia (yli 90 %) että buddhalaisia (yli 70 %) ja mahdollisesti jonkun muunkin uskonnon harjoittajia. Vain noin yksi prosentti japanilaisista on kristittyjä.

Nykyjapanilaiset vaikuttavat hyvin monipuolisilta mutta maallistuneilta uskonnollisessa käyttäytymisessään: pieni vauva otetaan yhteisön jäseneksi shintolaisseremonioin, häissä saatetaan yhdistää shintolainen rituaali ja kristinuskon hääseremoniat, hautajaiset puolestaan järjestetään buddhalaisittain. 7-5-3 vuotta täyttävien lasten pukeminen hienoihin kimonoihin tai vaatteisiin ja vieminen pyhäkköön on tapa, johon lienee vaikuttanut buddhalainen käsitys tiettyjen elin- vuosien merkityksestä.

Shintolaisuus liittyy kaikkiin elämän juhliin. Eläminen tässä maailmassa mielletään myönteiseksi kokemukseksi, vaikkakaan sitä ei pidetä ainoana todellisuutena eikä koskaan kielletä näkymättömän maailman olemassaoloa ja voimaa.

Sadonkorjuu ja hedelmällisyys ovat juhlimisen arvoisia. Niinpä useat paikalliset matsurit, juhlat, sisältävät shintolaisen seremonian, esimerkiksi kannettavan shintolaispyhäkön kuljettamisen kylän halki.

Shintolaisrituaalit ovat osa japanilaista arkea hätkähdyttävällä tavalla. Kun Japanissa syntynyt poikani aikoinaan vietiin muutaman kuukauden ikäisenä ensi kertaa pyhäkköön, samaan aikaan suoritettiin rituaali myös poikalasta ja helppoa synnytystä toivovalle raskaana olevalle naiselle ja upouuden Toyotan omistajalle, tai hänen autolleen. Talon perustuksia kaivettaessa suoritetaan rituaali, jolla pyritään harmoniaan paikan henkien kanssa. Rakennuksen valmistuttua siihen sijoitetaan pieni pyhäkkö, esimerkiksi pilvenpiirtäjän katolle, tai kamidana-jumalahylly.

Olin itse mukana dementiakodin perustusten pyhittämisessä ja sain ojentaa kunnioittavasti jumalille (tamagushihoten) sakaki-puun ikivihreän lehvän sekä kaivaa symbolisesti perustusten luomiseksi. 

Kampai jumalille!

Muinaiset myytit ja kansantarut kertovat, että japanilaiset jumalat pitävät sakesta ja rakastavat juhlia. Riisi ja riisistä tehty viini, sake, ovat tärkeitä elementtejä shintolaisuudessa. Me puhumme jokapäiväisestä leivästämme, japanilaisille puolestaan ruokaa merkitsevä sana, gohan, tarkoittaa keitettyä riisiä. Riisi on pyhää, joten se pitää syödä kunnioituksella viimeistä jyvää myöten (toisin kuin Kiinassa, jossa riisiä tulee aina jättää hieman syömättä osoittaakseen, että tarjoilu on ollut riittävää). Shintolaispyhäköissä on näkyvillä pinoittain lahjoituksena saatuja saketynnyreitä.

Shintolaisuuden tärkein käsite liittyy puhtauteen. Astuttaessa shintolaispyhäkön alueelle suoritetaan puhdistautumisrituaali, jossa juoksevan veden äärellä huuhdotaan ensin toinen, sitten toinen käsi ja lopuksi pyyhkäistään suu. Vasta puhtaana voi astua pyhäkön eteen, antaa uhrilahjan, kolikoita, soittaa kelloa herättääkseen jumalien huomion, taputtaa käsiään ja kumartua rukoukseen. Tämän jälkeen yleensä ostetaan jokin amuletti, onnenpaperi tai kirjoitetaan rukous pienelle puutaululle, joka jätetään pyhäkköön.

Misogi, puhdistautuminen, on keskeisessä asemassa shintolaisuudessa. Veden puhdistava merkitys näkyy myös nyky-Japanissa ravintoloiden tarjoamissa märissä pyyhkeissä, joihin puhdistetaan kädet. Tämä tapa on vähitellen levinnyt myös kansainvälisesti muun muassa lentokoneisiin. Japanilainen kylpy on myös selkeä shintolainen rituaali: olennaista on puhdistautuminen ennen kylpyyn astumista. Merivesi on shintolaisuudessa puhdistavin ja tähän liittyy suolan puhdistava voima. Hautajaisista palaavien ylle heitellään suolaa ennen kuin he astuvat kotiovesta sisään.

Myös sumopainissa heitetään suolaa ilmaan painirinkiin mentäessä. Sumo on kaiken kaikkiaan hyvin shintolainen seremonia: painialueen yläpuolella on shintolainen pyhäkön katto, ringin ympärillä pyhä köysi (shimenawa) ja palkintojen jaossa näkee kädenliikkeitä, jotka ovat suoraan shintolaisten pappien rituaaleista. Koko sumopainin idea perustuu ajatukseen puhtaudesta ja epäpuhtaudesta: voittaja on se joka onnistuu työntämään vastustajansa ”puhtaan” ringin ulkopuolelle.

Tulella on myös puhdistava merkitys, samoin kaikella uudella. Uudenvuoden koristeet kerätään poltettavaksi yhteisessä tulessa pyhäkössä ja hankitaan uudet seuraavana vuonna. Japanilaisten mieltymys kertakäyttöpuikkoihin selittyy myös tällä puhtauden kaipuulla. Vielä ihan viime vuosiin saakka useimmat japanilaiset kieltäytyivät käytetyistä vaatteista tai tavaroista.

Shintolaispyhäköt rakennetaan uudelleen parinkymmenen vuoden välein saman mallin mukaisesti. Perinteisesti pyhäköissä käytetään maalaamatonta puuta kuten myös kotien jumalahyllyissä. Puun luonnollinen väri on puhdas ja kuvastaa luonnonläheisyyttä.

Valkoisella paperilla on rituaalisesti puhdistava merkitys ja sitä käytetään merkitsemään pyhiä puita, kiviä tai paikkoja köyteen kiinnitettyinä (shimenawa). Japanilaisten mieltymys yksinkertaiseen estetiikkaan voidaan myös liittää shintolaisuuteen.

Epäpuhtaus, saastuneisuus, on tabu shintolaisuudessa. Sairaus ja kuolema ovat saastuttavia ja siksi shintolaisuudessa ei haluta olla niiden kanssa tekemisissä. Luonteva työnjako buddhalaisuuden kanssa onkin syntynyt siitä, että shintolaisuus hoitaa elämän rituaalit, buddhalaisuus puolestaan kuoleman.

Poikkeuksena on keisari, joka on itsekin jumalallista alkuperää, ainakin muinaisen mytologian mukaan. Japanin saaret luoneet jumalat Izanagi ja Izanami loivat auringon jumalattaren, Amaterasun, jonka jälkeläinen suorassa polvessa nykyisenkin keisarin sanotaan olevan.

Toisen maailmansodan aikana shintolaisuus muodosti Japanin identiteetin valtiona ja valtion shinto valjastettiin sotilaallisiin tarkoituksiin. Tämä on synnyttänyt monissa japanilaisissakin vastenmielisyyden shintoa kohtaan. Japani pakotettiin julkisesti kieltämään keisarin jumalallinen alkuperä toisen maailmansodan jälkeen. Showa–keisarin, Hirohiton, hautajaisiin liittyi erityisiä shintolaisia seremonioita, jotka toimitettiin hyvin pienen joukon läsnä ollessa. Myös Heisei-keisarin, Akihiton, kruunajaisissa shintolaisilla seremonioilla oli keskeinen merkitys. 

Kotodama – kielen henki

Shintolaisuus ei ole kirjauskonto, sillä ei ole perustajaa tai opinkappaleita. Se on syvää kunnioitusta suurelle luonnolle. Muinaiset japanilaiset käsittivät intuitiivisesti, että jopa kasvit ja puut puhuvat ja etteivät ihmiset kykene elämään ilman vuoria ja meriä.

Shintolaisrituaaleissa käytetään muinaista japanin kieltä, joka ei ole muuttunut sen jälkeen kun kirjoitus tuli Japaniin yli 1200 vuotta sitten. Tämä kieli kumpuaa suoraan sisimmästä, joten siinä ei käytetä kei-go– kohteliaisuusmuotoja, ei myöskään kirjoitettua tekstiä. Kotodama, kielen henki, voi elää vain suullisessa japanissa. Useimmat japanilaiset eivät yleensä luota sanoihin.

Shintolaisuudessa on tärkeää kokea ja tuntea omalla tavallaan eikä käyttää sanoja ja logiikkaa vaikuttaakseen siihen mitä toiset uskovat. Tästä syystä rituaaleilla ja juhlilla on elintärkeä merkitys shintolaisuudessa, ne eivät ole vain tapoja ja käytäntöjä.

Luonnon kunnioitus ja sopusoinnussa sen kanssa eläminen ovat erityisen tärkeitä nykymaailmassa. Alkuperäisen shintolaisuuden (koshinto) maailmankuva sopii Suomeenkin. Siksi olen shintolainen.

Teksti: Merja Karppinen

Kirjoittaja on Tokion Suomi-Instituutin johtaja.

(Julkaistu SJY:n Kokoro-lehdessä 1/2011.)

Navigaatio