Awa odori festivaali Shikokun saarella

Kiertelin aikoinaan Helsingin Annantalossa Japani-päivänä ja jossain vaiheessa satuin tv:n ääreen, jossa näytettiin iskevän laulun tahdissa hauskasti tanssivaa väkijoukkoa. Näkyi solakoita kimonopukuisia naisia, iso kiinalaisen onnenkeksin näköinen hattu päässä, käsiään iloisesti vilkuttaen, sekä jalkojaan nostavia, kyyryssä viuhkaa heiluttavia muita tanssijoita. Mielenkiintoni heräsi ja jäin katsomaan… Opin, että kyseessä oli japanilainen awa odori -juhla. Näky jäi mieleeni; ehkäpä olisi hauskaa nähdä tuo tanssiparaati joskus… Buddhalaista bon-juhlaa 盆 (tai obon) vietetään joko heinä- tai elokuussa eri puolilla Japania. Awa odori on saanut nimensä Tokushiman alueen vanhasta nimestä Awa, odori puolestaan tarkoittaa tanssia.

踊る阿呆に                  Odoru ahō ni                   Hullut tanssijat

見る阿呆                   Miru ahō                           ja hullut katsomassa heitä

同じ阿呆なら          Onaji ahō nara                Koska kummatkin ovat hulluja

踊らな損、損          Odorana son, son           niin tanssitaan ja tanssitaan

Keväällä 2011 olin toteuttamassa pitkäaikaisen toiveeni nähdä kirsikankukat Japanissa, kokea hanami paikan päällä. Mutta kuinka ollakaan, helmikuun lopuilla kaaduin ja mursin nilkkani. Kipsi jalassa ei ehkä ollut viisasta matkata – ja sitten tapahtuikin tuo järkyttävä Sendain onnettomuus. Matkakuume oli kuitenkin kova, ja toivuttuani päätin uhmata Japanin kuumaa ja kosteaa kesää. Niinpä syntymäpäivänäni 29.7. astuin Finnairin suoralle lennolle Nagoyaan. Tarkoituksenani oli mennä mutkien kautta Tokushimaan, mutta majoitusta varatessani tuossa awa odorin pääkaupungissa ei englanninkielisien hotellivaraussivujen mukaan enää ollut japanilaista tatamihuonetta saatavilla. Noin tunnin junamatkan päässä sijaitsevasta Narutosta sen sijaan löytyi ryokan Mizuno – ja kaiken lisäksi ikään kuin bonuksena Narutossa olisi oma awa odorinsa 11.8., päivää ennen Tokushiman suurjuhlaa.

Saavuin Narutoon kirkkaana aamupäivänä, ja ajattelin piipahtaa majoituspaikassa ihan alkajaisiksi. Onneksi olin lähettänyt miltei kaikki matkatavarani Kuroneko-kuriilla etukäteen, sillä eksyin pahasti tuona kuumana, kuumana aamupäivänä. Puolentoista tunnin etsimisen jälkeen löysin Mizunon keskustan ulkopuolelta, ja hetken levättyäni lähdin takaisin kaupunkia katsomaan. Mutta huomasin harhailevani pitkin tyhjiä katuja. Missä kaikki olivat? Sitten toki ymmärsin, että koko kylä oli valmistautumassa illan juhlaa varten. Miltei autiolta ostoskadulta sentään löytyi katugrilli, josta sain huikopalaa. (Muistutus: neljän yakitorivartaan tilaaminen aiheuttaa hämmennystä, viisi tai kolme lienee sopivampaa.)

Aterian jälkeen tilataksi vei minut ja erään perheen Naruton keskustaan tuossa kello 18.30 maissa. Illan jo pimennettyä saavuimme siis juhlapaikalle supermarketin ja tavaratalon liepeille. Kemut olivat jo alkaneet ja paikalla oli jo paljon väkeä, ja varsinainen katsomo oli jo alkanut täyttyä. Moninaisista ruoanmyyntikojuista tulvi ihania tuoksuja, kirkkaat valot toivat esiin mitä herkullisimpia näkyjä. Ihmishälinä ja awa odorin rytmikkään tanssilaulun ääni täytti ilman. Jotkin ryhmät harjoittelivat pimeällä parkkipaikalla esiintymistään.

Tutustuttuani ilmapiiriin ja katsottuani kojujen tarjonnan kysyin eräältä toimitsijan näköiseltä naiselta, mistä lippuja olisi mahdollisesti saatavana. Hymyillen hän neuvoi minulle lippupisteen, josta sain kohtuuhintaisen istumapaikkalipun esiintymisalueen lopputienoille. Katsomo oli siis rakennettu kahden puolin katua, ja tanssiryhmät tanssivat ehkä noin 50 metrin matkan innostuneen yleisön edessä. Pohjoisen puoleisen katsomon keskivaiheilla sijaitsi tuomarien ja muiden dignitäärien paikat – tämän huomasin varsinkin seuraavana päivänä Tokushimassa, jossa istuin etelänpuoleisessa katsomossa.

Awa odorin tanssijoita

Tanssijat jakautuivat pääasiassa naisiin ja miehiin, joilla oli omat tarkasti määritellyt askeleensa ja pukeutumistyylinsä. Eri esiintyjäryhmien koreografia (askelten suomissa rajoissa) sekä vaatteiden kuosi ja värit toki vaihtelivat keskenään suurestikin. Miehet ja naiset liikkuvat eri tavoin, esimerkiksi kimonopukuisten naisten jalkojen liikkeet olivat jonkin verran rajoitettuja: he tanssivat miltei varpaillaan. Mutta kädet liikkuvat sirosti ylösnostettuina ja ranteita ja sormia heilutellen naiset kutsuivat kaikkia tanssiin mukaan.

Miehet tanssivat kyykyssä, voimakkaasti jalkojaan nostellen. Käsissään he heiluttivat usein viuhkaa, jossa esim. mainostettiin tanssijaryhmän firmaa. Tähän tyyliin tanssivat myös lapset – sekä osa naisista (ei-kimonossa olevat).

Miehetkin tanssivat awa odorissa

Lisäksi jokaisella joukkueella oli oma lipun- tai lyhtyjenkantajansa, jonka lipusta tai lyhdystä selvisi asianosaisen harrastajaryhmän tai firman nimi. Monet liikeyritykset olivat edustettuina mitä ilmeisimmin ihan johtajaperheitään myöten. Tahdin koko menolle antoivat rytmiryhmät, jotka hakkasivat erikokoisia rumpujaan vimmatusti. Huilun ääni kuuluu myös mukaan.

Seuraavana aamuna lähdin innokkaana kohti Tokushimaa junalla. Olin Tokushiman asemalla juuri kymmenen aikaan, jolloin toimitsijat avasivat lipunmyyntikojun illan esityksiin.

Ilmassa oli suuren juhlan odotusta. Siellä täällä rakennettiin katsomoita, ripustettiin lyhtyjä, jokin ryhmä harjoitteli tavaratalon varjossa, tuolla haastateltiin paikallisia julkkiksia televisioon, ruokakojun pitäjä kokosi tarvikkeitaan. Ja ilman lämpötila alkoi nousta noin 35 -40 asteeseen mitä pidemmälle iltapäivää ehdittiin. Länsimaisia kasvoja ei näkynyt – itse asiassa koko runsaan 2 viikon matkallani näin ilmiselviä turisteja ani harvoin – ja muutenkin kaduilla oli vain vähän ihmisiä. Lähdinpä sitten matkamuistoja haalimaan, ensiksi tietysti ilmastoituun tavarataloon. Awa odoriin kuuluvia vaatteita ja tarvikkeita oli toki tarjolla, mutta jenin vaihtokurssin ollessa mitä oli, tyydyin vain pohjustettujen tanssisukkien ostoon. Sopertelin myyjälle, että ostan matkamuistoksi, mutta hänpä katsoi minua tiukasti ja käsittääkseni ilmoitti, ettei kyseessä ollut mikään matkamuisto vaan oikeat asiaankuuluvat sukat. Sumimasen.

Naruton awa odori oli pieni kyläjuhla verrattuna Tokushiman spektaakkeliin. Vaikka oli kyse vain yhdestä katsomosta monista, sinne mahtui valtava määrä ihmisiä, kadunpätkä oli varmasti lähempänä 100 metriä. Paikkani sijaitsi ylimmällä rivillä katsomon kaakkoisosassa, joten näkymä oli kieltämättä hieman kaukana tuomariston paikoista, vaikka muuten oikein hyvä. Ryhmillä vain oli tapana esittää jokin erikoispläjäysbravuurinsa pohjoiskatsomon keskivaiheilla. Tyytyväisenä istuuduin eväitteni kera (ja syötyäni meron kakigooria) odottamaan juhlallisuuksien alkamista.

Vihdoin alkoi illan show. Kahden ja puolen tunnin ajan mitä erilaisimmat ryhmät tanssivat ja soittivat iloiten ja esittivät parhaimmat versionsa tuosta vanhasta tanssista, joka perimmiltään liittyy vainajien muistojuhlaan, o-boniin. Tuolloin edesmenneet esi-isät ja –äidit palaavat koteihinsa, ja moninaisia rituaaleja suoritetaan heidän kunniakseen ja lohdukseen. Bon-odoria tanssitaan eri tavoin eri puolilla Japania, erilaisin sävelin ja sanoituksin.

Tokushimassa oli selvää, että ryhmät olivat suurimmilta osin eri liikeyritysten ja firmojen edustajia. Turistille osui silmään mm. NHK tv-yhtiö, jonka eturivin tanssijoita kamerat seurasivat aivan lähietäisyydeltä, kansan hurratessa. Taisi tosiaan olla yleisön lemmikkejä paikalla, kun katsomostakin keski-ikäiset daamit ja nuoret sankarit ryntäsivät kuvaamaan muutamia kaunottaria. Myös tämän kirjoittajalle täysin tuntemattomia maskotteja kulki paraatissa ohi – mahtoi puvun sisällä olla melkoisen lämmintä!

Eräs mieleen painuvimmista ryhmistä oli ilmeisesti sähköyhtiön tanssijattaret, joiden geta-sandaalien koroissa loisti sininen led-valo. Ikävä kyllä kamerani ei onnistunut ikuistamaan näkyä. Myös kävelevä juoma-automaatti aiheutti hilpeyttä yleisössä.

Ilta jo pimeni ja kuu nousi taivaalle, mutta tanssijoiden ja soittajien rivistö vaikutti loputtomalta. Kaiuttimissa kaikuvan valittavan naisäänen ”aaaaaawwwwwwaaaaoooodddoooorrriiii” oli totisesti porautunut muistiini. Lämpötila viileni ehkä noin 30 asteeseen iltaa ja yötä vasten…

Awa odori on koettava paikan päällä. Jokin sanallinen kuvaus, kuva tai videopätkä antaa vain kalpean kuvajaisen ainutlaatuisen hienosta kokemuksesta elokuisessa Japanissa, äänien, kuumuuden, värien ja tuoksujen lumoissa.

Teksti: Kati Castrén

(Lyhennelmä artikkelista joka on alunperin julkaistu SJY:n Kokoro-lehdessä 4/2011.)

Lisätietoja Tokushiman Awa odorista: www.jnto.go.jp/eng/

Navigaatio