Arkkitehti Jun Igarashin Eero Saarinen –kunnialuento

Kriteerit tulla kutsutuksi pitämään vuosittainen Eero Saarinen -luento ovat suhteellinen nuoruus arkkitehdin uralla, innovatiivisuus, eteenpäin katsovuus sekä tarpeeksi suuri määrä toteutuneita kohteita. Tämän perusteella on aivan selvää, että hokkaidolaisen Jun Igarashin valinta vuoden 2015 puhujaksi oli onnistunut. Hänen persoonalliset ja mieleenpainuvat työnsä sijoittuvat tällä hetkellä lähes kaikki Japanin pohjoisimmille alueille ja moni niistä on yksittäisen perheen omakotitalo. Olisipa upeaa saada hänen ensimmäinen ulkomaille rakennettu kohteensa juuri Suomeen, jo ilmaston yhteneväisyydenkin vuoksi. 

Engawa on Igarashille tärkeä konsepti

Engawa, sen tutkimisella aloitin arkkitehtiurani ja samalla tiellä jatkan edelleen”, on eräs tapa kiteyttää 45-vuotiaan Igarashin esitys, joka kuultiin Arkkitehtuurimuseon järjestämänä sarjassaan kuudentena luentona.

Johdannon muodosti kattava selvitys siitä, miten engawa (縁側: 縁en/fuchi suom. reuna, raja myös kohtaaminen, kohtalo 側 kawa/gawa suom. (jonkin)puolinen, suunta) on päätynyt toimimaan laajasti työmetodina Igarashin suunnittelussa.

Arkkitehti Igarashi oli analysoinut, että rakentamisesta löytyy lähes universaalisti elementtejä, jotka sijoittuvat varsinaisten sisätilojen ja ulkoilman välimaastoon esimerkiksi parvekkeen, kulkusillan tai jonkinlaisen sisäänkäyntitilan muodossa. Engawa on yleisimmin kiinteä, puoliksi tai kokonaankin ulkotila. Japanista meille ovat tuttuja puutarhaan etelänsuuntaisesti sijoittuvat puuverannat ja lumisten seutujen katetut jalkakäytävät. Myös englantilaiset lasikatetut puutarhahuoneet sekä thaimaalaisten talojen ruohokattojen ylileveiden räystäiden alle jäävät tilat havainnollistettiin kuvien avulla kansainvälisinä esimerkkeinä engawa-tyyppisistä raja-alueista. Helsingissä luentopäivän aikana näkemästään Igarashi totesi uusien kerrostalojemme lasitettujen parvekkeiden näyttäytyvän hänelle ilmiön suomalaisena muotona.

Saarinen1

Teknisiltä ominaisuuksiltaan engawa tai englanninkielisessä tulkkauksessa ”buffer zone” suojaa sateelta, tuulelta ja suoralta auringonvalolta sekä tasaa lämpötilaeroja. Tätä paljon olennaisempaa Igarashille oli kuitenkin ollut havainto, että usein ihminen hakeutuu luontaisesti engawa-tilan puitteisiin – kunhan se on hyvin toteutettu. Engawassa on parhaimmillaan luontevaa ja miellyttävää olla. Se on hyvä ibasho (居場所vapaa suomennos ”olinpaikka”), joka myös esiteltiin luennoitsijalle tärkeänä suunnittelukäsitteenä.

saarinen2

Igarashin arkkitehtuuritoimiston konseptointimallit

Johdannosta Igarashi eteni mielenkiintoiseen ajatukseen. Jo toimistonsa alkuaikoina vuonna 1999 hän kehitti konseptointimallin, jossa oman arkkitehtuurin lähtökohtana olisi aina jokin kolmesta tavasta soveltaa engawaa rakennettavaan kohteeseen. Mallissa ”buffer zone” joko ympäröisi kohteen kaikilta suunnilta, muodostaisi sellaisenaan kohteen koko pinta-alan, sisältäen asukkaiden tarvitsemat tilat ikään kuin ripoteltuina sisäänsä tai toistuisi kerroksittaisena – eli engawa-tiloja olisikin monta sisäkkäin.

Kronologisesti edeten käytiin läpi kymmenisen Jun Igarashi Architects -toimiston rakennus- ja suunnittelukohdetta vuosilta 2000-2012. Syntyi looginen ja selkeä vaikutelma siitä, miten engawan moderni tulkinta oli vuosien varrella saanut hyvinkin erilaisia fyysisiä muotoja.

Toinen Igarashin ilmaisulle omintakeinen keino oli rakennusmääräyksissä säädellyn, maanpinnan alapuolelle jäävän perustan (凍結深度 too-ketsu-shin-do suom. routaraja) hyödyntäminen koko syvyydeltään. Tämän avulla hän luo sekä korkeuksiltaan että syvyyksiltään vaihtelevasti mielenkiintoisia sisätiloja.

saarinen3

Myös ikkunoiden käyttö on erittäin harkittua. ”Asiakkaat sanoivat, etteivät halua verhoja. En sitten piirtänyt heille yhtään ikkunoita”, Igarashi hauskuutti. Sen sijaan auringonvalon käyttö sisätiloissa on avainasemassa, kuitenkin siten että tärkeintä on pinta, jolle valo epäsuorasti osuu, ei koskaan itse ikkuna-aukko.

Igarashia voi seurata Twitterissä: @igarashijun

Teksti: Henriikka Saarela

Kuvat: jun-igarashi.com

 

(Artikkeli on julkaistu SJY:n Kokoro-lehden numerossa 3/2015)

 

Navigaatio