Nebuta Matsuri kansanjuhla Aomorissa

Puolitoistametriset pelottavat muinaisten soturien kasvot valaisevat yötaivasta. Ympärillä pauhaavat taiko (太鼓) rummut, kobue (小笛) huilut ja kane (鉦) kellot. Sadat miehet, naiset, pojat ja tytöt pukeutuneina perinteisiin matsuri– eli festivaalivaatteisiin laulavat rytmikkäästi ”rassera, rassera”. Nebuta Matsuri (ねぶた祭り) on sanoinkuvaamaton ja ikimuistoinen yhdistelmä taiteellisuutta, ääniä ja valoja.

 

Japanissa kesäaika on festivaalien, matsurien (祭), aikaa. Japanissa on runsaasti upeita matsureita jotka vaihtelevat paikallisista bon-odori (盆踊り) juhlista suuriin historiallisiin tapahtumiin kuten Kioton Gion festivaaliin (祇園祭) ja Tokushiman kaupungissa pidettävään huumoripitoiseen Awa Odori (阿波踊り) festivaaliin.  Kaikista näistä festivaaleista Honshun saaren pohjoisimmassa suurkaupungissa Aomorissa vuosittain elokuun 2 – 7 päivinä pidettävä Nebuta matsuri (ねぶた祭り) on värikkäin ja eloisin.

Aomorin asukkaat valmistelevat matsuria läpi vuoden rakentamalla isoja yhdeksän metrin levyisiä ja viiden metrin korkuisia liikkuvia festivaalilavoja jotka he päällystävät japanilaisella washi (和紙) paperilla. Washi-paperille he maalaavat kirkkailla väreillä kuvia julmannäköisistä sotureista, kuuluisista kabuki-näyttelijöistä ja myyttisistä olennoista.

 

Festivaalipäivinä illan pimeyden laskeutuessa ryhmä nuoria miehiä työntää näitä sisältäpäin sadoilla lampuilla valaistuja festivaalialustoja pitkin katuja. Jokaisella ryhmällä on oma ”cheerleader”, sensu mochi (扇子持ち), joka johtaa ryhmän omaa esitystä joka koostuu villistä heiluttamisesta ja syöksyilystä kadun varrella olevien katselijoiden iloksi.

Taiko-rumpalit ja kobue-huilunsoittajat reunustavat jokaista lavaa. Niiden jäljessä kulkee satoja haneto-tanssijoita jotka toistavat kovaäänisesti festivaalin ainutlaatuista laulua  “rassera, rassera, rasse, rasse, rassera” tanssien villisti ylös ja alas ja helisyttäen kelloja. Kaiken jännityksen ja melun keskellä me kaikki katsojat innostumme itsekin ja pian me kaikki laulamme musiikin mukana.  Myös seikkailunhaluisten hanetovaatteisiin pukeutuneiden katsojien sallitaan liittyä tanssikulkueeseen. Näitä perinnevaatteita ei  tarvitse ostaa sillä niitä voi myös vuokrata.

 

Nebuta matsurin alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta minun mielestäni kaikkein mielenkiintoisin on tarina jossa shogun (将軍) Sakanoue-no-Tamuramaro (758-811)  kätki sotilaansa jättimäisten nukkejen sisään ja löi taistelussa Hokkaidon alkuperäisen Ezo (蝦夷) kansan, joka ei ollut uskollinen keisarille. Japanilaiset ja troijalaiset ajattelivat siis samalla tavalla.

Nebuta Matsurin paraati alkaa joka ilta pimeyden laskeutuessa noin kello 19. Viime vuosina festivaalilavat on asetettu etukäteen nähtäville jonoon festivaalireitin varrelle. Katsojille on paljon nähtävää, kuultavaa ja kuvattavaa joten paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin ennen festivaalin varsinaista alkamista. Ilotulitus on kulkueen aloitusmerkki ja silloin festivaalilavat aloittavat noin kolmen kilometrin pituisen paraatin, joka päättyy noin kello 21 samaan paikkaan mistä aloittivatkin.

 

Hama-sanin matkustusohjeet

Mikäli matkustat Aomorin kaupunkiin Tokiosta, ota Tohoku Shinkansen luotijuna Shin-Aomoriin. Matka kestää noin kolme tuntia. Vaihda sitten paikalliseen Ou-linjan junaan Aomorin asemalle. Festivaalialue sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä asemalta. Katseleminen festivaalireitillä on luonnollisesti ilmaista mutta istumapaikkoja voi myös varata maksua vastaan. Me ostimme paikkamme monta kuukautta ennen festivaalia paikallisesta perinteisestä majatalosta, ryokanista (旅館) jossa yövyimme. Istumapaikkamme olivat korttelissa joka oli varattuna vain tämän majatalon vieraille. Istuimet ovat yksinkertaisia taitettavia tuoleja. Olen kuitenkin sitä mieltä että 3000 jenin (noin 30 euroa) hinta kannatti maksaa koska meidän ei tarvinnut taistella katsomispaikasta ruuhkassa muiden katselijoiden kanssa. Ja lopuksi: muista ottaa kamera mukaan!

 

Teksti ja kuvat:  Yuji Hama

Käännös: Anita ja Petteri Kostermaa

Lisätietoja: www.en-aomori.com/culture-038.html

Artikkeli on alunperin julkaistu SJY:n Kokoro-lehden numerossa 3/2016.

Navigaatio