Jäsenlehti KOKORO- lähellä jäsentä
Suomalais-Japanilainen Yhdistys ry:n jäsenlehti Kokoro ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Se on A5-kokoinen, tavallisimmin 36-sivuinen painettu julkaisu, joka postitetaan jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille ja keskeisille yhteistyötahoille. Lisäksi sitä jaetaan tilaisuuksissa, joihin yhdistyksemme osallistuu. Tutustu lehdessä ilmeistyneisiin artikkeleihin.
Mikä tämän lehden sitten erottaa kaikista muista Japani-aiheisista lehdistä? - Se, että jäsenlehti on kirjaimellisesti yhdistyksemme jäsenen lehti, joka on lähellä yhteisöömme liittynyttä ja liittymistä harkitsevaa lukijaa. Kokoro tarkoittaa sydäntä ja sielua, ja mikäpä olisi sen osuvampi nimi jäsenlehdelle, joka todella voi toimia koko jäsenkuntaa ja yhteistyökumppaneita yhdistävänä sydämenä ja sieluna.
Jäsenlehden toimistuskunnan tehtävänä on laatia lehdelle vuotuinen toimintasuunnitelma ja vastata sen toteuttamisesta. Toimituskunnan jäseninä ovat vuoden 2006 alusta toimineet Pirkko Yamashita, Jukka Suomela, Pia Warvas (päätoimittaja) ja Aila Rantanen (taittaja).
Sisällön kehittämisessä keskeisin tavoite on julkaista kirjoittajien omiin kokemuksiin perustuvia juttuja. Tarjolla on myös perusteellisempia asiantuntija-artikkeleita, jotka kuitenkin tarjoillaan sopivina annospaloina. Lehden visuaalisuutta kehitetään julkaisun formaatin asettamissa raameissa.
Lehteä toimitetaan täysin talkoovoimin. Jatkuva haasteemme on tavoittaa Japanista kiinnostuneita kirjoittajia, muualtakin kuin oman jäsenistömme keskuudesta. -Oletko sinä sellainen? Ota arkailematta yhteyttä. Tullaan tutuiksi. Jutellaan tilaisuuksissamme. Lähetellään sähköpostia. Toimitus hoitaa jutun loppusilauksen, kun saa sinulta raaka-ainetta. Tehdään yhdessä meille sopiva lehti!
paatoimittaja@suomi-japani.net