Japanilaisesta kanteleesta ja suomalaisesta kotosta

Mitä yhteneväistä on suomalaisella kanteleella ja japanilaisella kotolla? Mikä on yhteys japanilaisen ja suomalaisen musiikin välillä? Onko jokin tapa sekoittaa nämä kaksi musiikkikulttuuria ja luoda jotakin uutta?

- Päässäni risteilivät monenlaiset kysymykset vaihto-opiskelijavuoden häämöttäessä edessä vuonna 1999. Opiskelin tuolloin Sibelius-Akatemian solistisella osastolla kanteleensoittoa ja olin lähdössä seuraavaksi vuodeksi vaihtoon Sapporoon, Hokkaidon Kasvatustieteelliseen Yliopistoon opiskelemaan japanilaista musiikkia kanteleen sukulaissoittimella, kotolla. Sittemmin olen kokenut näiden kahden erilaisen musiikkikulttuurin sekä kahden erilaisen soittimen liiton hyvin inspiroivana tekijänä muusikon työssäni. Tässä pienessä kirjoitelmassa kerron kokemuksistani suomalaisen ja japanilaisen musiikin parissa sekä näiden kahden maan kanteleensoittajien välille syntyneestä kulttuurinvaihdosta.

Koto Koto oli minulle käytännössä miltei tuntematon soitin matkaan lähtiessäni. Luonnollisesti tunsin soittimen ulkonäöltä ja olin kuullut japanilaista musiikkia äänitteiltä, onhan se yksi sitrojen soitinryhmään kuuluvista soittimista, aivan kuten kantelekin. Soiton opiskelussa minua ohjasi opettajani Yukiko Takagaki, huikea taiteilija sekä ammattitaitoinen ja kärsivällinen (!) pedagogi. Hän perehdytti minut perinteisen japanilaisen musiikin lisäksi myös kotolle sävellettyyn nykymusiikkiin. Koto uuden musiikin soittimena kiinnosti minua alusta alkaen, koska olen erikoistunut nykymusiikkiin ja työskennellyt sen parissa soittimella, jonka juuret ovat suomalaisessa perinnekulttuurissa. Uuden ja vanhan yhdistäminen myös kotolla tuntui siis heti omalta jutulta ja niinpä esimerkiksi keväällä 2005 pidetyssä Sibelius-Akatemian ensikonsertissani koto oli mukana yhtenä osana nykymusiikkiin perustuvaa kokonaisuutta. Japanilainen musiikki tempasi minut mukaansa ja koin kotonsoiton toki haasteellisena, mutta myös äärimmäisen mielenkiintoisena ja innostavana.

Vuoden aikana soitimme paljon mm. Michio Miyagin (1894-1956) musiikkia. Miyagi on kenties Japanin arvostetuin kototaiteilija ja –säveltäjä kautta aikojen. Hänen musiikkinsa luonnollinen kauneus, herkkyys ja humoristisuus herätti heti mielenkiintoni ja kiinnostuin myös säveltäjästä itsestään. Opiskeluvuonna suoritettaviin kieliopintoihin kuului kirjallisen esseen laatiminen jostakin japanilaiseen kulttuuriin liittyvästä aiheesta. Aihevalinta ei tuottanut päänvaivaa: halusin kirjoittaa erityisesti Miyagin lastenmusiikista, koska sen soittaminen oli ollut hauskaa ja kiehtovaa! Tästä aiheesta tein myös myöhemmin Suomeen palattuani Sibelius-Akatemian opintoihin liittyvän kirjallisen työn.

Yhteistyö Yukiko Takagakin kanssa oli erittäin rikastuttavaa ja opin häneltä monia asioita musiikin tekemiseen liittyen. Yhteistyömme jatkuu edelleen aina Sapporossa vieraillessani, soittotuntien ja yhteisten konserttien merkeissä. Takagakin perustama Musica Orion –niminen, uutta musiikkia kansansoittimilla esittävä yhtye kokoontuu pitämään konsertin noin joka toinen vuosi. Tässä kahdeksanhenkisessä kokoonpanossa on soittimia Japanista, Venäjältä, Kiinasta ja Suomesta, ja niiden joukossa, kuten arvata saattaa, ovat myös koto ja kantele.

Kantele

Hokkaido-Suomi –seurasta ja siellä toimivasta kanteleryhmästä muistan kuulleeni ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. Tuolloin Kantele-lehdessä oli Sapporossa asuvan ja seuralla suomenkieltä opettavan Seija Kawakamin kirjoitus Hokkaidolla virinneestä kantelekulttuurista. Seija kirjoitti: ”...Kaikki alkoi siitä, kun Fukuda-niminen oppilaani toi suomenkielen kurssille pikkukanteleensa ja esitti sillä oman sävellyksensä näytteeksi. Kaikki paikalla olleet ihastuivat kauniiseen ääneen, minä muiden muassa. Minäkin haluan tuollaisen kanteleen, huokasin silloin. Samoin kaikki 10 oppilastani halusivat kanteleen...” Näin siis alkoi 5-kielisryhmän toiminta keväällä 1988 ja heidän ensiesiintymisensä oli seuran pikkujouluissa saman vuoden lopulla.

Syksyllä -99 minulla oli ilo saada tutustua Hokkaido-Suomi -seuran jäseniin ja erityisesti kanteleryhmään, jonka kanssa aloitimme yhteisen musisoinnin jo pian saapumiseni jälkeen. Ryhmän vetäjä Hiroko Ara oli joitakin vuosia aikaisemmin vieraillut Suomessa tutustumassa kanteleen soittoon ja saanut oppia mm. Kaustisella.

Ryhmä oli erittäin motivoitunut eikä mennyt kauaakaan kun soittoinnostus kasvoi entisestään ja tilasimme Suomesta lisää kanteleita, pieniä ja isoja. Myös kaksi konserttikanteletta saapui seuraavana keväänä, Hirokolle sekä pianonsoiton opettajana ja Hokkaido-Suomi –seuran sihteerinä toimineelle Mitsuko Satolle.

Näiden miltei 20 vuoden ajan kanteleen sointi on hurmannut ja houkutellut piiriinsä yhä useampia soittajia, kiitos paikallisten soittajien aktiivisuuden. Molemminpuolinen kulttuurinvaihto on jatkunut: japanilaiset kanteleensoittajat ovat osallistuneet Suomessa pidetyille kantelekursseille ja itse olen vieraillut Japanissa vuosittain sekä opettamassa että konsertoimassa ja päässyt siten osalliseksi kanteleen herättämästä kiinnostuksesta ja vilpittömästä ihailusta.

Vaikka koto ja kantele ovatkin hyvin erilaisia niin soittotekniikaltaan kuin myös soinniltaan, tunnen jonkinlaisen yhteyden niiden välillä. Voisiko se yhteys olla meditatiivinen surumielisyys tai soinnin synnyttämä herkkä keskittyneisyys? Japanilaiseen musiikkiin tutustuminen on ollut minulle erittäin avartava kokemus ja tämä tutkimus saa jatkoa ensi syksynä, jolloin suunnitelmissani on työskennellä Japanissa ja tutkia japanilaisen kulttuurin vaikutteita suomalaisessa musiikki- ja mediataiteessa.

Teksti: Eva Alkula