Shopping in Tokyo / Shoppailua Tokiossa

Teksti Mila Pentti
Kuvat Mika Pollari, Mila ja Pauli Pentti

Sanat ja kuvat eivät riitä selittämään millainen Tokyo on. Tokyo pitää itse kokea, haistaa ja maistaa. Se ihmismassan määrä, hektisyys, eri kulttuurien sekamelska ja toisaalta traditiot ja ihanan rauhalliset puistot ja temppelit tekevät lopulta, kaupungin kokoon nähden, siitä erittäin mielyttävän, maagisen ja mielenkiintoisen paikan. Ennen Tokioon lähtöä kannattaa miettiä tarkkaan mitä siellä haluaa nähdä jo pelkästään kaupungin laajuuden vuoksi.
Paras ja nopein tapa liikkua on juna ja metro. Taksit ovat suhteellisen halpoja, mutta ruuhka-aikaan saatat juuttua liikenteeseen,
tuskallisen pitkäksi ajaksi.

Hotellit
Tokion hotelleista tunnetuin ja ehkä kaunein ja koostaan huolimatta erittäin kotoisa ja intiimi,
on Park Hyatt Tokyo joka sijaitsee korkealla yhdestä Shinjukun pilvenpiirtäjistä.
Hektisen kaupunkipäivän jälkeen on ihana nousta hissillä korkeuksiin ja saada etäisyyttä
kaikkeen päivällä näkemäänsä. Tässä hotellissa, usein myös asiakkaana nähty, elokuvaohjaaja Sofia Coppola kuvasi elokuvansa Lost in Translation (2003) jossa ovat pääosissa Bill Murray ja Scarlett Johansson. Hotellin vastaanotto sijaitsee 41 kerroksessa, uima-allas ja kuntosali 47 kerroksessa ja kuuluisa ravintola New York Grill on muistaakseni 50 kerroksessa. Ravintola jonka keittiötä voisi luonnehtia moderniksi amerikkalaiseksi on erittäin suosittu, joten pöytävaraus on aina tarpeen.

Sunnuntain brunchit ovat suosittuja samoin coctailit viereisessä New York Barissa jossa soi usein jazz painotteinen live musiikki iltaisin. Toinen mukava asumisvaihtoehto on perheiden pitämät perinteiset ryokanit. Nukut futonilla tatamilla, kylvet ja syöt japanilaisittain ja jos olet myöhään ulkona ilmoitat siitä erikseen omistaja perheelle jotta he osaavat olla sinua ovella vastassa yön pikkutunneilla.

Parhaimmat ryokanit sijaitsevat Tokion vanhoissa kortteleissa Asakusassa ja Yanakassa.
Extreme kokemuksena voit myös yöpyä "Capsule" hotellissa joka on pelkkä ikkunaton luukku seinässä ja jossa on ainoastaan petivaatteet, televisio ja herätyskello. Nämä "capsulit" ovat lähinnä junasta myöhästyneitä toimistotyöntekijöitä varten.

Parhaat nykypäivää edustavat ostospaikat Tokiossa

Omotesando ja Harajuku

Tokion Champs Elysée on Omotesando-dori. Omotesandolla sijaitsee lähes kaikkien suurten kansainvälisten muotitalojen liikkeet, joista mainittakoon Louis Vuitton, Tods, Isabelle Marrant, Fendi ja Ralph Lauren sekä japanilaisista Issey Miyake, Yohji Yamamoto ja Comme des Garcons.

Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka on vuonna 2004 valmistunut Pradan rakennus jonka suunnitelusta vastasi sveitsiläinen arkkitehtitoimisto Herzog & de Meuron. Rakennus on sisältä kauttaaltaan valkoinen. Suunnittelijat totesivatkin, että rakennus ei olisi mahdollinen missään muualla kuin japanissa.

Pradan läheisyydessä Omotesandolla on myös kuuluisan japanilaisen arkkitehdin Tadao Andon suunnittelema rakennus Collezione, joka pitää sisällään butiikkeja, gallerian ja kuntosalin. Omotesandolla on Tokion suurin lelukauppa Kiddyland lapsille ja lapsenmielisille
sekä japanilaista taidetta, taide-esineita, astioita ja antiikkia myyvä Oriental Bazaar joka on oiva paikka ostaa tuliaisia.

Aivan Omotesandon kupeessa on Harajuku jonka juna-asemalta lähtee kävelykatu Takeshita-dori. Siinä missä Omotesando edustaa eleganssia ja huippumuotia on Takeshita-dori puolestaan teinien paratiisi joka on täynnä halpaa muotia, asusteita ihmisille ja koirille, pehmoleluja, pikaruokaloita ja nuudelibaareja.

Shibuya

Omotesandolta lähtee sympaattinen ostoskatu Kyu Shibuya-gawa jossa on butiikkien lisäksi kivoja kahviloita. Kyu Shibuya-gawaa kävellessä saavut seuraavaan ostosparatiisiin, kaupunginosaan nimelta Shibuya. Shibuyan Parco tavarataloissa (Parco 1 ja 2) saat hyvän läpileikkauksen maailman nuorista suunnittelijoista ja on siellä jo maailman maineeseenkin kiirineet edustettuina. Enemmän classy ja chic jokseenkin myös tylsempi on Seed aivan Parcon vieressä josta löydät Marnit McQueenit ja Chloét.

Shibuyan ehdoton vierailun kohde super shoppaajalle joka etsii uusia haasteita, on Tokyo Hands, joka on erikoistunut vapaa aikaan ja harrastuksiin, käsite joka on otettu käyttöön hyvin laajasti. Tokyo Hands on täynnä tavaraa, jota et edes tiennyt tarvitsevasi.
Toinen hauska tavaratalo on Loft joka puolestaan keskittyy kotitaloustavaroihin.

Shinjuku

Shinjukussa sijaitsee Tokion suurin kirjakauppa Kinokuniya jonka kuudes kerros on omistettu osittain englanninkielisille kirjoille. Kauppa toimittaa painavat ostoksesi suoraan hotelliin. Shinjukun Kinokuniyan vieressä on myös toinen Tokyo Hands.

Ginza

Ginza on Tokion hienostoaluetta jossa sijaitsee hienoimmat tavaratalot ja sellaiset merkkibrändit kuten Cartier ja Tiffanys. Ginzan pääkatu suljetaan liikenteeltä joka sunnutai klo 18 asti. Kaikki kaupat ovat auki, kadulle tuodaan pöytiä ja tuoleja kahviloiden asiakkaita varten, kaikilla on vapaapäivä, ihmiset ovat rentoja ja liikenteen meteli on jossain kaukana.

Daikanyama

Daikanyama on myös yksi muodikkaista kaupunginosista. Sieltä löydät trendikkäitä kahviloita ja mm. Vivienne Weswoodin ja Tsumori Shisaton omat liikkeet. Ja kun olet tehnyt ostoksesi hienossa liikkeessä tulevat myyjät vilkuttamaan ja kumartamaan sinulle ovelta niin kauan kunnes katoat näkyvistä.

Akihabara
Akihabarassa on kaikki elektroniikan uutuudet joista tietääkseni vain miehet jaksavat olla kiinnostuneita. Lähetä heidät sinne ja hymy heidän kasvoillaan on taattu, moneksi päiväksi.

Perinteiset ostospaikat Tokiossa

Et voi käydä Tokiossa näkemättä yhtään temppeliä tai perinteistä ostoskatua.
Temppeleitä on monta mutta niistä itselleni mieluisin on Meiji-jingu joka on Harajukun kupeessa. Pois kaupungin hälinästä voit kirjoittaa toivomuksia puulaatalle jotka ripustetaan temppelin läheisyyteen tai heittää kolikon temppelin isoon laatikkoon lyödä kädet yhteen lujaa 2 kertaa ja kumartaa, kenelle nyt sitten itsekukin kumartaakaan. Meijissä näkee usein hääpareja ja muita perinteisiä seremonioita.

Temppeleissä vieraillessa onkin hyvä ottaa selvää etukäteen onko kyseessä jokin lukuisista juhlapäivistä. Toinen lempitemppelini on Asakusan Kannon temppeli jonka portilta lähtee pitkä perinteinen ostoskatu Nakanise-dori. Sieltä löydät mm. upeita kimonoita, japanilaisia veitsiä, miekkoja, käsintehtyä paperia ja niillä päällystettyjä kaiken mallisia säilytyslaatikoita sekä paljon kauniisti pakattuja perinteisiä herkkuja. Kauppoja on vieri vieressä ja lähettyvillä on paljon perinteisiä ravintoloita. Joidenkin ravintoloiden akvaarioissa ui pallokalat.

Asakusasta voit ottaa Suijobus vesibussin alas Sumidojokea perinteiseen japanilaiseen puutarhaan Hama-Rikyuun. Varmasti kuuluisin perinteinen ostoskatu on Uenon Ameyoko-cho joka sijaitsee JR junaradan eli siis Yamanotelinen alapuolella ja jatkuu aina Okachimachiin asti. Täältä löydät kaikki perinteiset raaka-aineet ja nykyään myös kotitaloustuotteita, elektroniikkaa ja vaatteita. Shoppailun lomassa voit pysähtyä syömään paikoissa jossa voit
vain arvailla mitä sinulle tarjoillaan. Valmistaudu siihen, että kukaan ei puhu englantia. Uenossa on myös Tokion eläintarha pandoineen ja Kansallismuseo kauniin puiston ympäröimänä.

Antiikkitorit

Tokiossa on antiikkitoreja sunnuntaisin toki ei joka sunnuntai joten niiden ajankohta kannattaa aina tarkistaa. Paras ja kuuluisin antiikkitori on Harajukussa aivan Takeshita-dorin kupeessa Togo-jinja temppelin alueella joka kuukauden ensimmäisenä ja viimeisenä sunnuntaina. Torilla voi tehdä todellisia löytöjä. Ihania kimonoita, kaunista japanilaista posliinia, leluja ja taide-esineitä

Tiedustelut
Kaupat Tokiossa: www.superfuture.com
Ravintolat Tokiossa: www.bento.com
Hotellit Tokiossa:
www.japanhotelfinder.com
www.jcha.or.jp/english
www.japaneseguesthouses.com ( ryokanit )